lauantai 21. syyskuuta 2013

Valinnan vaikeuksia

Torstai- ja perjantaipäivät ovat vaikeita, sillä silloin pitäisi päättää, mitä viikonloppuna tekee. Ennen tänne tuloa pohdin, miten löydän samanhenkisen seurueen, joka tykkää matkustaa ja nähdä mahdollisimman paljon. Nyt ongelmani on päinvastainen. Vaihtoehtoja on aivan liikaa. Vihaan valitsemista enkä osaa sanoa kenellekään ei. Haluan joka paikkaan ja ennen kaikkea kaikkien ihanien ihmisten kanssa. Tänä viikonloppuna olisin voinut lähteä Kroatian saarille, Itävaltaan tai Alpeille vaeltamaan.

Loppujen lopuksi ja monen mutkan kautta päädyin lauantaina Triglavin kansallispuistoon suomalaisten, saksalaisten, slovakialaisten ja puolalaisen kanssa.  Matka kesti lähes kaksi kertaa kauemmin kuin olin kuvitellut, sillä junarata oli poikki ja jouduimme jatkamaan matkaamme bussilla. Junalla kulkeminen ei muutenkaan ole kovin nopeaa ja Bohinjin juna-asema sijaitsi 10 kilometrin päässä määränpäästämme Bohinj-järvestä. Aika Bohinjissa jäi siis harmittavan lyhyeksi, mutta ehdimme kuitenkin ihastella kaunista järveä, matkata Vogelin laskettelukeskuksen gondolihissillä 1700-metrin korkeuteen ja tölttäillä islanninhevosilla Slovenian maaseudulla. Seitsemän vuoden tauon jälkeen ratsastaminen oli uskomattoman ihanaa.








Marttakin pitää hevosista ja nautti myös gondolikyydistä. Myös Savican vesiputous laskettelupaikan läheisyydessä on pakollinen vierailukohde, jonka me jouduimme kuitenkin ajan puutteen takia jättämään seuraavaan kertaan. Lisäksi Bohinjissa voi muun muassa vaeltaa, meloa kanootilla ja harrastaa varjoliitoa. Martan ja minun mielestä luonnonmukainen Bohinj voittaa Bled-järven. Bohinj on siis ehdoton käyntikohde Sloveniassa matkaaville.

Huomisen suunnitelmana oli lähteä Itävaltaan Graziin, mutta emme saaneet kimppakyytiä järjestettyä. Niimpä vietämme sunnuntaita kirppiskiertelyn ja korisfinaalifiilistelyn merkeissä. Torstaina onkin  jo kielikurssin loppukoe, joten alkuviikosta pitää vähän preppailla sloveenia.

6 kommenttia:

  1. Voi että, nää sun ottamat kuvat on joka postauksessa niin upeita! Ja teidän reissu kansallispuistoon kuulostaa ihanalta. :)

    T. Emilia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia! Tuo oli kyllä kiva paikka, pitää käydä siellä vielä uudestaan. Mitä sulle kuuluu?

      Poista
    2. No ei tänne mitään ihmeempää. Yritän parantua ihmeellisistä syystaudeista - oon sairastanut jo kuukuden lähes putkeen! Työt lopetin kokonaan ja yritän keskittyä nyt kouluun vaan. Gradukin lähti käyntiin jo vähäsen. :)

      T. Emilia V. (Ajattelin että voisi tuon sukunimenkin kirjaimenkin lisätä kun sulla on varmaan muitakin samannimisiä kavereita)

      Poista
    3. Voi koitapa parantua pian! ja nyt iski pieni gradukateus, mä tuun oleen ihan pulassa sen kanssa kun tuun takaisin. Tsemppiä sulle opiskeluihin ja kyllä mä sut tunnistin ;)

      Poista
  2. Onpa upean näköistä! Ratsastaminen noissa maisemissa oli varmasti huippua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aion mennä kyllä vielä uudestaan ratsastamaan. Se ei ollut edes kovin kallista.

      Poista