Arkisia askaria

Olen jo pari viikkoa suunnitellut kirjoittavani vähän ihan tavallisesta arjesta. Se on kuitenkin suurin ja kivoin osa elämääni täällä. Tässä siis taas muutamia kännykkäkamerakuvia matkan varrelta.

Keskiyön trnfrks paikallisella nakkikioskilla bileiden tai konsertin jälkeen. Olen osallistunut useampiin opiskelijarientoihin kuin koko tähänastisen elämäni aikana. Aamukahviakin on siis tullut juotua. Mutteripannut eivät ole täällä hipsteri-juttu vaan se normaali tapa tehdä kahvia. Itse asiassa kämppikseni kertoi tehneensä kahvia kahvinkeittimellä ensimmäisen kerran vuosi sitten. Myös illallinen syntyy liedellä, sillä meillä ei ole uunia. Lähes jokainen ystäväni täällä on tosi etevä ruoanlaitossa, joten mua on ruokittu oikein hyvin. Teemme yhdessä ruokaa useamman kerran viikossa, joten toivon, että jotain oppeja siirtyisi myös muhun. Ehkä vaihdon lopussa kokkaustaitoni eivät ole enää yleisen kiusoittelun aihe.

Parasta on tietysti yhdessä syöminen. Kuvassa makustellaan puolalaisia pierogeja, joita olin myös itse tekemässä. Iso porukka sopii hyvin syömään dormin käytävälle. Laiskana sunnuntaiaamuna letut sängyssä maistuivat myös oikein hyviltä (a la mia, muuten). Ja laiskaa iltaa voi viettää muun muassa dormin tv-huoneessa jalkapallopeliä pelaillen tai kavereiden huoneessa tai keittiössä istuskellen. En taida enää osata olla yksin, sillä aina koulusta kotiin tullessa katsastan ensin, kuka on kotona.

Lopuksi vielä yksi muisto hiljaisesta viikosta. Olin hakemassa slovenialaista id-korttiani, ja virkailija oli kuolla nauruun, koska en pystynyt puhumaan ja olin kuulemma muutenkin niin säälittävä näky. Kuitenkin nuo päivät olivat eräitä parhaista. En edes ollut oikeasti niin kipeä, mutta ystäväni pitivät huolta, että hedelmiä, hunajaa, jäätelöä, lääkkeitä ja seuraa riitti. Tuolla viikolla sain voimaa myös slovenialaisesta perinneateriasta. Aika lihapitoista tämä ruoka täällä. 

Olen myös alkanut pikku hiljaa opiskella. Aloitin näin marraskuun kynnyksellä pari uutta kurssia, sillä lukujärjestykseni näytti aivan liian tyhjältä. Huomasin, että tiedekunnassani koulutetaan myös kuvisopeja, ja menin kysymään, josko mahtuisin vielä kursseille. Nyt viikkooni kuuluu myös keramiikkaa, piirtämistä/maalaamista ja grafiikkaa. Kurssit ovat loistavia varsinkin kun vertaa luokanopettajien taidedidaktiikan luentoon, joka oli suorastaan kammottava (tehtiin sellaiset samanlaiset syksyn lehdet vahaväriä alle ja vesiväriä päälle -tekniikalla). Piirustuskurssin neljä tuntia saman asennon piirtämistä on tosin multa jo vähän liikaa vaadittu. Kuva on otettu korkeintaan vartin piirustelun jälkeen, minkä jälkeen keskityin kolme tuntia pilaamaan piirustustani varjostuksilla. En myöskään odota innolla omaa vuoroani toimia mallina. Onneksi välissä voi käydä tankkaamassa tiedekunnan ruokalassa (olisin valinnut tähän jonkun muun kuin ruokakuvan, jos mulla olisi ollut).

Tällä viikolla meillä on pidennetty viikonloppu paikallisten pyhäpäivien vuoksi, joten aikaisin huomisaamuna otamme nokan kohti Bosniaa. Ensimmäinen pysähdys on Banja Lukassa (koska vaadin niin), minkä jälkeen vuorossa on Sarajevo, Mostar ja useampi pikkukaupunki ja luonnonkaunis paikka. Maanantaihin siis! 

PS Otsikon taivutus on tarkistettu sivistyssanakirjasta.

Perhehetkiä

Perheeni vieraili luonani viime viikolla. Uskon, että äiti, isä ja sisko pitivät Sloveniasta. Sää oli loistava ja ehdimme kahdessa kokonaisessa päivässä ja kahdessa puolikkaassa nähdä melkoisen paljon. Osa paikoista (Bled, Bohinj, Piran, Kranjska Gora, Ljubljana) oli minulle jo tuttuja, mutta vierailimme myös parissa minulle entuudestaa tuntemattomassa paikassa (Postojna, Villach, Vintgar). Minilomasta saa siis paljon irti, kun matkaohjelman suunnittelee huolella (mutta ei minuuttiaikataululla). 

Ensimmäisenä päivänä perheeni vuokrasivat auton lentokentältä ja lähtivät suoraan kohti Blediä, sillä Ljubljanan lentokenttä sijaitsee itse asiassa lähempänä Blediä kuin Ljubljanaa. Minä matkustin perheeni luokse bussilla luentojeni loputtua. Yhdessä suuntasimme sitten Bohinjiin. Vaikka tämä oli jo kolmas kerta Bledissä ja Bohinjissa, tuntui, että olisin nähnyt paikat taas ensimmäistä kertaa, sillä sää oli jälleen hyvin erilainen kuin edellisillä kerroilla. Nyt paistoi aurinko ja ruska oli kauneimmillaan. Bohinjista ajoimmekin sitten Ljubljanaan, jossa oli vuorossa päivän kolmas ja neljäs B: sisko halusi tsekata BTC:n shoppailumahdollisuudet ja syödä Burger Kingissä.

 Seuraavana aamuna suuntasimme mäkkäriaamiaisen jälkeen kohti Postojnan luolia, jotka olivatkin ihan Skocjanin luolien vertainen elämys. Sisko ihastui Postojnan kaivosjunaan, ja Postojnan tippukivet ovat hienommat kuin Skocjanin. Itse luola taas on ehkä vaikuttavampi Skocjanissa. Postojnassa vieraillessa kannattaa käydä myös Predjaman ritarilinnalla vajaan 10 kilometrin päässä. Postojnasta jatkoimme yhä etelään Piraniin, jossa oli melkein yhtä lämmintä ja kesäistä kuin kaksi kuukautta sitten. Vielä olisi uskaltanut uimaankin, mutta emme olleet tajunneet ottaa uikkareita mukaan.

Kolmannen päivän suunnitelma muodostui vasta aamupalalla. Isä halusi nähdä samoja maisemia, joista pääsin nauttimaan vaelluksellamme pari viikkoa sitten, joten suuntasimme taas kohti pohjoista ja Kranjska Goraa. Minä halusin nähdä jotain uuttakin, joten vierailimme myös Villachissa Itävallan puolella. Villach on tosi pieni ja Ljubljana on nätimpi, vaikka pääkatu ihan soma olikin. Nyt on Villach siis nähty, joten seuraava liftausreissuni suuntautunee Klagenfurtiin. Paluumatkalla käväisimme Vintgarin rotkolla, joka jäi ehkä parhaiten mieleen paikoista, joissa perheen kanssa vierailimme. Muita mahdollisuuksia päiväretkikohteiksi olisivat olleet Plitvicen kansallispuisto Kroatiassa, Graz Itävallassa ja tietysti Venetsia, mutta vanhempani kävivät siellä kesällä.

Viimeinen puolikas päivä käytettiin tietysti Ljubljanan katseluun. Kävelimme vanhassa kaupungissa ja ihailimme kotikaupunkiani linnalta ja Neboticnik-pilvenpiirtäjästä. Sitten olikin aika hyvästellä perhe taas vähäksi aikaa. Mahdollista koti-ikävää helpottamaan sain tietysti suomalaista karkkia. Vielä en ole turkinpippureita tarvinnut, mutta huomaan kyllä miettiväni joskus, miten esittelen Tamperetta, kun ystäväni täältä tulevat myöhemmin vierailulle Suomeen. 

Kiitos rakkaat, että tulitte minua tervehtimään ja sain jakaa edes pienen palasen maailmaani täällä.

Sunnuntai-Venetsia

Sunnuntaina lähdimme melko pikaisella päätöksellä käymään Italian Venetsiassa. Mukana oli vakiporukkaani: puolalaisia, huonekaverini, saksalainen, espanjalainen ja toinenkin suomalainen. Menomatka Venetsiaan kesti noin kolme tuntia. Tullessamme ripotteli vettä, mutta sade ehti loppua jo kävellessämme kohti vanhaa kaupunkia. Venetsiassa saimme siis nauttia poutaisesta ja osin aurinkoisestakin säästä. Tämä oli toinen kertani Venetsiassa, mutta mielestäni kaupunki on niin omanlaisensa, että sinne voi hyvin matkustaa uudestaan. Tottakai turisteja oli paljon, mutta Rialton sillan ja San Marcon torin ulkopuolella oli hyvin tilaa ihailla kanaaleja ja vanhoja rakennuksia. Marttakin suosittelee Venetsiaa ihan kaikille. Tulomatkamme kestikin menomatkaa kauemmin, sillä sää muuttui yhtäkkiä myrskyisäksi. En ole usein nähnyt niin mahtavaa ukkosta kuin eilen auton ikkunasta. 

Keskiviikosta lauantaihin kierrettiinkin Sloveniaa perheen voimin. Ehdimme nähdä parissa päivässä niin paljon, etten ole vielä ehtinyt käydä kaikkia kuvia läpi. Postia perhereissusta sekä mahdollisesti lisää kuvia Venetsiasta on siis vielä tulossa.

Talvisia taivalluksia

Toivon, että ette ole vielä kyllästyneet alppikuviin. Mä en ole saanut vielä vuorista tarpeekseni, joten lähdin eilen puolalaisten ja slovakialaisten ystävieni kanssa valloittamaan Mala Mojstrovka nimistä huippua Juliaanisilla Alpeilla. 2332 metriin kurottuva huippu ei ole Slovenian korkeimpia, mutta soveltuu hyvin päiväretkikohteeksi myös kokemattomammille kiipeilijöille.

Eilen olosuhteet olivat kuitenkin yllättävän haasteelliset, sillä rinteet olivat lumen peitossa lähes lähtöpisteestämme 1600 metristä lähtien. Noustessa vaikein oli lopun jyrkkä osuus, sillä lumen pinta oli aivan jäässä. Takaisin tullessa taas oli varottava alempien rinteiden liukasta sohjolunta ja vieriviä pikkukiviä. Olimme tilanneet kirkkaan päivän, ja aamulla lähtiessämme toiveemme näyttikin toteutuneen. Huippu oli kuitenkin pilvessä, joten näkymät eivät olleet kaikkein parhaat. Neljän tunnin vaellus oli silti huikean jännittävä kokemus. En ole koskaan ennen kiivennyt näin ylös tai vaeltanut Alpeilla. Tämä taisi olla myös viimeinen mahdollisuus vaeltaa vuorilla minun vaihtoaikanani. Marttakin oli mukana, ja suosittelee suuntaamaan vuorille, jos vain säät ovat suotuisat.

Olimme matkalla vuokra-autolla (30 €/päivä!), joten takaisin tullessamme poikkesimme vielä yhdellä maailman korkeimmista mäkihyppymäistä sekä vanhassa Skofja Lokan pikkukaupungissa lähellä Ljubljanaa. Päivän kruunasi evästauko upealla vuoristojärvellä.

Lauantaina olin myös reissussa. Kävin suomalaistytön, hänen hollantilaisen ystävänsä ja turkkilaisen ystäväni kanssa tsekkaamassa Skocjanin luolat. Slovenian pitkät luolastot ovat maailmankuuluja ja Unescon maailmanperintökohde Skocjan yksi hienoimmista. Luola on kuusi kilometriä pitkä ja pitää sisällään muun muassa upeita tippukiviä ja maanalaisen vuolaan joen 150 metriä korkeassa luolassa. Ainoa (mutta merkittävä) miinuspuoli paikassa oli, ettei siellä saanut valokuvata. Skocjanin nettisivuilla on jotain kuvia, mutta ne eivät oikein tee oikeutta paikalle.

Tällä viikolla saankin esitellä Ljubljanaa ja Sloveniaa perheelleni. Päiväkohtaiset suunnitelmat on laadittu ja sää näyttää oikein kivalta, joten dobrodošli vaan!

Kuumeisia kokemuksia osa 2

 

Kuumeisia kokemuksia

Lauantaina matkasin uudelleen Blediin ja Bohinjiin. Tällä kertaa matkamme taittuivat liftaamalla. Liftaaminen on Sloveniassa todella helppoa ja nopeaa. Jouduimmekin odottamaan kyytiä vain muutaman minuutin. Sää oli hyvin erilainen kuin viimeksi, mutta vuoret näyttivät  nytkin upeilta pilvien roikkuessa alhaalla vuoren rinteillä. Alppien juurella oli uskomattoman kylmä, ja sainkin tuliaisiksi kuumeen ja köhän.

Sunnuntaina päätin kaikesta huolimatta lähteä harrastamaan raftingiä, sillä tämä oli viimeinen mahdollisuus kokeilla sitä tänä vuonna. Koskenlasku turkoosissa Soca-joessa vuorten välissä olikin hurjan hauskaa. Sen sijaan uiminen 13-asteisessa vedessä ei ehkä ollut kaikista paras ajatus, ja loppumatkasta tärisin kylmästä. 

Raftingin jälkeen olisin ollut valmis palaamaan kotiin ja vetäytymään peiton alle teekupin kanssa, mutta seurueemme päättikin pistäytyä kotimatkalla Italiassa. Mulla oli niin kurja olo, että taisin lopulta tirauttaa pari kyyneltäkin, mutta tulipa Triestekin nähtyä. Söimme kallista, mutta pahaa pizzaa ja kiertelimme keskustaa pimeällä. Italialainen jäätelö sai mut vähän paremmalle tuulelle, mutta silti spontaani Triesten reissu ei kuulu vaihtoaikani parhaimpiin kokemuksiin. Loppujen lopuksi tulimme kotiin viisi tuntia alkuperäistä suunnitelmaa myöhemmin. 

Martta pysyi koko päivän repun pohjalla, mutta suosittelee raftingiä niille, jotka eivät pelkää kastumista. Martta myös jakaa mielipiteeni Triestestä: Jos asut lähistöllä, on siellä varmasti ihan kiva pistäytyä, mutta Italiaan retkelle suuntaavan kannattaa ajaa 100 km eteenpäin Venetsiaan. 

Tänä aamuna huomasin, että ääni on täysin poissa. Minulla on onneksi pari päivää aikaa lepäillä ennen kuin kurssit alkavat. Kasvatustieteellisen tiedekunnan opinnoista ei vieläkään ole mitään tietoa, mutta valitsin kaksi kurssia yhteiskuntatieteellisestä. Toivottavasti Spatial sociology ja North-South relations ovat mielenkiintoisia. 

Pitäkää itsenne lämpöisinä syksy-Suomessa ja syökää paljon hedelmiä!