Sunnuntaina lähdimme melko pikaisella päätöksellä käymään Italian Venetsiassa. Mukana oli vakiporukkaani: puolalaisia, huonekaverini, saksalainen, espanjalainen ja toinenkin suomalainen. Menomatka Venetsiaan kesti noin kolme tuntia. Tullessamme ripotteli vettä, mutta sade ehti loppua jo kävellessämme kohti vanhaa kaupunkia. Venetsiassa saimme siis nauttia poutaisesta ja osin aurinkoisestakin säästä. Tämä oli toinen kertani Venetsiassa, mutta mielestäni kaupunki on niin omanlaisensa, että sinne voi hyvin matkustaa uudestaan. Tottakai turisteja oli paljon, mutta Rialton sillan ja San Marcon torin ulkopuolella oli hyvin tilaa ihailla kanaaleja ja vanhoja rakennuksia. Marttakin suosittelee Venetsiaa ihan kaikille. Tulomatkamme kestikin menomatkaa kauemmin, sillä sää muuttui yhtäkkiä myrskyisäksi. En ole usein nähnyt niin mahtavaa ukkosta kuin eilen auton ikkunasta.
Keskiviikosta lauantaihin kierrettiinkin Sloveniaa perheen voimin. Ehdimme nähdä parissa päivässä niin paljon, etten ole vielä ehtinyt käydä kaikkia kuvia läpi. Postia perhereissusta sekä mahdollisesti lisää kuvia Venetsiasta on siis vielä tulossa.


Oi, Venetsiasta olisi ihana nähdä lisää kuvia! Niitä odotellessa :) - Emilia V.
VastaaPoista