lauantai 31. elokuuta 2013

Lomatunnelmia



Ensimmäinen retkemme suuntautui Piraniin, viehättävään keskiaikaiseen pikkukaupunkiin Slovenian rannikolla. Retkiporukkaamme kuului lisäkseni tsekkiläinen tyttö ja kaksi puolalaista poikaa. Esitteissä mainitut nähtävyydet (ylimmässä kuvassa näkyvät aukio ja kirkko sekä muuri, jolta kuva on otettu) kiersimme parissa tunnissa, minkä jälkeen keskityimme uimiseen ja syömiseen. En ollut ennen maistanut kalmaria, joten halusin pelata varman päälle ja valitsin mustekalani friteerattuna. Kaikki friteerattu on hyvää, joten en joutunut nytkään pettymään. Merikin oli ihan jees ;)

Myös Martta pääsi mukaan, niinhän me pikkusiskon kanssa sovittiin. Tässä siis ensimmäinen osa kuvasarjasta Martta matkustaa. Martta suosittelee Pirania kaikille Sloveniassa vieraileville, sillä siellä pääsee helposti leppoisaan lomatunnelmaa. Turisteja oli ainakin nyt hyvin kohtuullinen määrä ja heistäkin suurin osa oli rantapäivää viettäviä slovenialaisperheitä. Bussilla
 Piraniin hurauttaa Ljubljanasta kahdessa tunnissa ja omalla autolla hieman nopeammin.


Miniloman virkistämänä odotan innolla maanantaita ja koulunalkua! Mukavaa alkavaa lukuvuotta myös kaikille yliopistoystävilleni! 

2 kommenttia:

  1. Varsin viehättävän näköinen pikkukylä. Tuolla muurilla onkin kannattanut käydä jo ihan näköalan vuoksi. Mukavaa koulunalkua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä kiipeäminen kannatti. Ihanaa syyskuuta koko teidän perheelle!

      Poista